Tänään heräsin siihen, että todellakin mietin vaihtoehtoisia tapoja päättää päiväni. Hypätäkö parvekkeelta vai jäädäkö auton alle? 

Päätin siis viimeinkin alkaa pitämään päiväkirjaa elämästäni - tuntemuksistani. Kuten jo edeltä saatoit arvata, kovin hyvistä tuntemuksista ei ole kyse... Varoitan siis, saatat itsekin masentua, kun tätä tilitystä luet.

Mietin, että missä kohtaa elämäni lähti menemään päin helvettiä. Oliko se jo silloin kun synnyin? Synnyinkö jotenkin vääränä päivänä? Väärään aikaan, väärään paikkaan. Vai oliko se vasta aikuisiällä? 

Periaatteessa mulla on kaikki ihan hyvin. On koti, auto, lapsi ja mökki. No joo - kaikki on kuitenkin jatkuvaa taistelua ja trapetsilla taiteilua. Kaikki mitä omistat, luo paineita, että saat myös kaiken pidettyä kasassa. Jaksat huolehtia kaikesta, rittää raha lainoihin ja elämiseen. Olen alkanut haaveilemaan muutosta palmujen alle. Jättäisi vaan kaiken ja lähtisi johonkin. Joo, tiedän, mihin vittuun sitä sitten menis. Missä muka sitten olisi paremmin asiat? Se onkin lähinnä haavemaa.

Sain kenkää kesällä töistä. YT:t. Varmaan monille tuttu ilmiö? Ihan helvetinmoista järjestelyä, että millä saa rahan riittämään kaikkiin laskuihin jatkossa. On ne autolainat, mökkilainat ja muut maalliset mammonat tullut hankittua kuitenkin. Sen lisäksi kesti noin puolitoista kuukautta, että sain kaivatun palkkakuitin firmasta, jotta ylipäätään pääsin hakemaan työttömyyspäivärahaa. Sotkivat lopputilin maksun (eli en ensin saanut rahaa ollenkaan), joten minunhan piti sitten odottaa sitä kuittia ikuisuus. Sain sen loppuviimein. 

Pari kuukautta myöhemmin näen työhakemuksen, jossa sama firma hakee lähes vastaavaan pestiin ja samaan kaupunkiin työntekijää. Mitä helvettiä?! Tässä maassa ei ole kyllä minkään valtakunnan suojaa enää työntekijöille! Ihan diipa daapaa se takaisinottovelvollisuus! Laitoin meiliä luottamusmiehelle, joka totesi sen olevan valitettava käytäntö nykyisessä firmassa. Toisesta päästä laitetaan porukkaa pihalle jatkuvasti ja toisessa päässä haetaan uusia. Sain työtodistukseeni maininnan, että olen hoitanut kaikki tehtäväni erinomaisesti. Ei siis hyvin tai kiitettävästi vaan erinomaisesti. Kuitenkaan minulle ei kyseistä tehtävää tarjottu, kuten lain mukaan muka pitäisi takaisinottovelvollisuuden piiriin kuuluvalle tehdä. Ilmoitus oli monster.fi -sivustolla julkisessa haussa. Sain toki kutsun haastatteluun. Kyrpä otsassa menin sinne. Olin todella vittuuntunut asiasta ja sanoinkin siellä suoraan, että miten on mahdollista paikan edes olevan parin kuukauden jälkeen haussa. Selittivät sitten jotain etteivät todellakaan tienneet siilloin... Jep jep, uskoo ken tahtoo. No, tänään tuli soitto etten saanut paikkaa. Ei yllättänyt. Aistin jo sen siellä "haastattelussa". Muutuin sekunnissa erinomaisesta työntekijästä viholliseksi heille, kun uutta ihmistä lähdettiin hakemaan. Liittoon laitoin toki meiliä iltapäivällä - haluan lähteä taistelemaan tästä jo ihan periaatteen takia. Tämä maa on pullollaan samanlaisia tarinoita. Isot firmat tekevät mitä lystäävät. Ihmisiä kohdellaan kuin roskaa. Työntekijät ovat muuttuneet välttämättömäksi pahaksi firmoille. Ja ne ihmiset, jotka saavat jäädä joutuvat tekemään kaksinkertaisen duunin samalla rahalla. Milloin se tällaiseksi meni? Katsotaan mitä liitto sanoo. En jaksa uskoa enää mihinkään hyvään senkään suhteen. Mutta pakko se on kai yrittää? 

Nyt on pakko mennä maaten - jatkan huomenna