Yön yli nukuttuani on asiat jotenkin jäsenöitynyt päässäni. En todellakaan voi luovuttaa! Jos sen nyt tekisin, en saisi ikinä oikeutta asioihini. Eli pakko painaa eteenpäin. Helvetin väsynyt siihen, että kaikesta pitää jatkuvasti taistella. Tekisi mieli vaipua itsesääliin - miksi mikään asia ei voi koskaan mennä niinkuin pitää? Miksi kaikki asiat menee aina taisteluun? En tiedä. Ehkä se on se mun kohtalo. Ehkä elämä valmistaa mua johonkin suureen tärkeään tehtävään?
Liitosta ei ole mitään kuulunut. Mutta päätökseni olen tehnyt. Vien entisen työnantajani vastuuseen kohtelustani. Ehkä joku muukin ihminen tulevaisuudessa saa oikeutta, kun minä raivaan tietä?
Laki sanoo, että firmoilla, jotka irtisanoo väkeä on velvollisuus tarjota vastaavaa työtä muista tehtävistä. Ihan paskaa. Kuka firma sitä oikeasti noudattaa?! Ehkä niitäkin on olemassa, ketkä näin tekee, mutta oma kokemukseni on aivan toista. Ex työnantajani palkkaa jatkuvasti uutta väkeä sisään. Parit yt:t käydään vuodessa ja porukkaa laitetaan pihalle. Kukaan ei puutu mihinkään. Tämä on enemmänkin nykyään käytäntö monessakin firmassa. Mitenkään taloudellista tällainen toiminta ei minun maalaisjärjen mukaan ole. Onhan rekrytointiprosessi helvetin kallista puuhaa kuitenkin.
Onneksi oikeudessa on muutamia tapauksia viimeaikoina lehdistössä näkynyt, kun työntekijät ovat saaneet korvauksia. Valitettavan pieniä summia, mutta jotain kuitenkin.
Tällä hetkellähän on kuitenkin ihan työnantajan markkinat. Mitä voit sanoa vastaan? Pakko sun on painaa ilman ylityökorvauksia pitkää päivää, jotta saat pitää edes paikkasi. Joku kuitenkin on aina tarjolla töihin, jos sinä et sitä tee. Tämän hetkinen työttömyystilanne pitää siitä kyllä huolta. Jokaista paikkaa kohden on kymmeniä, ellei satoja hakijoita. Erääseen kaupunkiin tulee uusi Citymarket ja kuulin, että sinne tuli 3000 hakemusta! Kellä on muka aikaa lukea niitä kaikkia läpi?! Ei kellään. En tiedä millä arpomisperusteella ovat seulonut niitä läpi. Luetaan joka kymmenes? Tai sadas? En tiedä. Ihan arpaonnella kuitenkin varmaan on jatkoon päässyt.
Ihmisten pitäisi lisäksi olla lukenut helvetin hienot tutkinnot, harrastaa kaikkea mahdollista hienoa, käydä teatterissa, tavata ystäviä ja näyttää fitness mallilta! Mun täytyy myöntää, että mun voimavarat ei kertakaikkiaan tähän kaikkeen riitä. Mä oon niin väsynyt tähän jatkuvaan taisteluun täällä, että en jaksa enää toteuttaa noista hädin tuskin mitään. Olen lihonnut viimeisen vuoden aikana varmaan 20 kiloa ja väsyttää jatkuvasti. En jaksa seurata muotia tai juosta personal trainerilla. Mä suurinpiirtein makaan ja pelaan nollat taulussa Candy Crussia aina kun mulla on itselleni aikaa. Syön suklaata - jotain lohtua sekin edes tuo.
Toki, enhän mäkään kerkeä tuota tekemään aamusta iltaan. Mulla on koulussa oleva tytär ja se koira, joka tarvii liikuntaa. Haluan, että tyttäreni menestyy koulussa, joten se vaatii itseltäkin aika paljon aikaa ja työtä. Kokeita on viikoittain, joihin luetaan yhdessä. Tai tyttäreni haluaa lukea ääneen minulle. Mun pitää tietysti keskittyä, että osaan sitten kysellä ja keskustella asiasta. Ja hän kyllä huomauttaa, jos johonkin muuhun keskityn samalla. Ei siinä mitään, en valita, olenhan itse valintani tehnyt olla mukana koulunkäynnissä. Ja nyt mulla on aikaakin, kun kerran olen työtön.
Olen eronnut tyttäreni isästä jo about 5 vuotta sitten ja hänen isänsä kanssa meillä ei todellakaan ole hyvät välit. Hän on sabotoinut elämääni kaiken maailman katteettomilla lastensuojeluilmoituksilla ja huoltajuuskiistoilla. Ja kun ei se rajoitu pelkästään minun elämääni, vaan tyttäreni luonnollisesti on oheiskärsijä myöskin. Exäni ei sitä kuitenkaan näe. Tämä soppa on kokonaan oma lukunsa...
Eikä tässä vielä kaikki.
Muutama vuosi sitten veljeni soitti josko voisin ostaa hänen kanssaan mökkitontin, koska hänellä ei yksin rahat kyseiseen prosessiin riitä. Hän on pikkuveljeni ja lapsuudesta asti olen koittanut hänestä huolehtia. Luonnollisesti suostuin - nyt kaduttaa... Hän oli silloin eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästään. Jos joku olisi minulle kertonut, että he vielä palaavat yhteen olisin jättänyt koko mökkiprojektin väliin. Hän oli eronnut tytöstä, koska tämä nuori nainen petti veljeäni jatkuvasti. Oli jopa raskaana toiselle miehelle, jota luonnollisesti väitti veljeni lapseksi. No, veljeni kiikutti hänet kalleisiin testeihin, josta sai selville milloin raskaus on alkanut. Kävi ilmi ettei se olekaan veljeni. Sitten hän myönsi olleensa jonkun rekkamiehen kanssa jossain rekassa - yhden illan juttu. Hän meinasi josko veljeni kuitenkin voisi ryhtyä tämän lapsen isäksi. Hän ei kyennyt siihen, mikä minusta on täysin ymmärrettää, joten tämä tyttö päätyi lopulta tekemään abortin. Tämä ei ollut ainoa kerta kun hän on pettänyt, niitä on useita. Miten monta vielä niitä, joista ei jäänyt kiinni... Räikein oli kuitenkin se, että hän makasi isäni kanssa. Ihan vitun sairasta! Myöhemmin toki selvisi, että varsinaista yhdyntää ei ollut tapahtunut vaan pelkästää suuseksiä. En tiedä onko mun moraalissa jotain vikaa, mutta mun mielestä sekin on ihan vitun sairasta! Sain kyllä kuulla perheeltäni kommenttia siitä, että mä olen sairas, kun ei edes seksiä ollut. Okei. Tämä kaikki tapahtui kuitenkin siis ennen heidän eroa. Ja tämä isä juttu ei ollut se viimeinen niitti. Se mitä taas on tapahtunut sen jälkeen, kun he palasivat yhteen on toinen tarina. Siihen tarinaan valitettavasti astuu kuvioihin oma poikaystävänikin... Voitte varmaan jo arvata mitä on tapahtunut? Siitä myöhemmin lisää.
Kaiken tämän vuosia kestäneen helvetin keskellä olen koittanut tarpoa päivästä toiseen eteenpäin. Nykyään menen jo vähän odottaen, että mitä seuraavaksi. Olen tullut jossain määrin jo vähän vainoharhaiseksikin kaiken paskan jälkeen. Voiko siitä enää syytellä? Välillä vaan odotan, että mikä päivä se kuuppa sitten viimein päättää sanoa poks. Sen jälkeen varmaan helpottaa, kun sekoaa. Ei tajua kuusta eikä maasta. Vielä sitä ei ole tapahtunut...
Näihin mietteisiin tällä erää
